Dagsmark ryhtyy kanssamme istuttamaan tulevaisuutta
Lemmikkieläinruokaa valmistava Dagsmark on uusin yhteistyökumppanimme taistelussa luontokatoa vastaan. Yhdessä alamme sitoa hiiltä ja tukea luonnon monimuotoisuutta alkamalla kesällä 2022 istuttamaan uutta metsää.
Vastuullisuus on Dagsmarkin toiminnassa tärkeässä osassa ja muita yhteisiä arvojamme ovat muun muassa kotimaisuus sekä ekologinen ja sosiaalinen kestävyys. Tämän lisäksi meitä yhdistää halu saada aikaan todellisia ilmastovaikutuksia. Näiden tekijöiden pohjalta rakentuu yhteistyö, jolla tulee olemaan pitkäkestoisia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia.
Samalla, kun istutamme puita, tarjoamme työpaikkoja suomalaisille nuorille ja pitkäaikaistyöttömille. Lisäksi Dagsmark haluaa mahdollistaa ympäristötekoon osallistumisen myös asiakkailleen: yritys istuttaa yhden puuntaimen jokaista uutta uutiskirjeen tilaajaa kohden. Tällä tavalla sosiaalinen kestävyys yhdistettynä konkreettisiin toimiin aikaansaa monipuolisen ja hedelmällisen yhteistyön.
Kohti kestävää hiilinielua
Metsityshankkeestamme tekee erityisen se, että me näemme taimien istuttamisen vasta ensimmäisenä tekona kohti kestävää hiilensidontaa. Tärkein ja oleellisin seikka hankkeen onnistuneessa toteutuksessa on metsänhoito. Huolehdimme puista koko niiden elinkaaren ajan, eikä puita tulla missään vaiheessa hyödyntämään energiakäyttöön tai lyhytaikaiseen raaka-ainekäyttöön – tämän varmistaaksemme olemme juridisesti sulkeneet pois puiden hyödyntämisen kyseisiin käyttötarkoituksiin. Hiilensidonta tulee siis olemaan pitkäaikaista.
Samalla, kun suljemme talousmetsäkäytön toimintamme ulkopuolelle, luomme koteja lukuisille eliöille. Luontokato ja sitä vastaan taisteleminen ovat toiminnassamme yhtä tärkeitä kuin hiilen sitominen ilmakehästä. Koska metsissämme ei tulla koskaan harjoittamaan avohakkuuta, pystymme tarjoamaan kodin lukuisille eliöille. Metsistä luodaan jo taimikkovaiheessa sekametsiä, lahopuut säilytetään ja metsä saa kasvaa rauhassa, jolloin toimintamme tukee luonnon monimuotoisuutta tavalla, joka on monille Suomen metsille kaukainen haave.
Istuttamalla puita aiemmin metsittämättömille alueille sekä harjoittamalla luonnon monimuotoisuutta ja hiilensidontaa tukevaa metsänhoitoa saamme yhdessä Dagsmarkin kanssa aikaan konkreettisia asioita ympäristöongelmien ratkaisemisessa.
On hienoa saada kulkea kohti tätä tavoitetta jälleen uuden yhteistyökumppanin kanssa!