Päästökompensaatio ja sen haasteet
Päästökompensaatioiden ongelmat ovat olleet julkisuudessa esillä pitkin kuluvaa vuotta. Alalla on monitahoisia ja -syisiä haasteita, joihin liittyy niin tiedonsaannin vaikeus, tietämättömyys kuin viherpesukin.
Viimeisin selvitys asiasta on Yle MOT:n dokumentti liittyen suomalaisten valtionyhtiöiden päästöhyvityksiin. Dokumentista käy ilmi, että yrityksissä ollaan harvoin tietoisia siitä, miten päästöhyvityshankkeet käytännössä toteutuvat. Yritykset eivät juuri käy paikan päällä tarkastamassa, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun kompensaatiosta on maksettu.
Projektit toteutetaan usein kaukomailla
Ongelmia monissa päästökompensaatiohankkeissa tuottaa niiden toteutuspaikka, joka on usein ulkomailla. Tuolloin mahdollisuus toiminnan todentamiselle ja valvomiselle on hankalaa. Lisäksi hankkeissa on mukana useita välikäsiä, mikä myös hankaloittaa tiedonsaantia ja -kulkua.
MOT:n mukaan esimerkiksi Finnairin päästökompensaatio toimii siten, että lentoyhtiön asiakkaat ostavat hiilikrediittejä. Hiilikrediitit syntyvät Intiassa, jossa joku vähentää saman määrän päästöjä kuin mitä lentomatka tuottaisi. Käytännössä päästöjä vähennetään keräämällä lehmien ulostetta pelloilta. Uloste sekoitetaan veteen, minkä jälkeen se menee maanalaiseen mädätyssäiliöön, jossa se tuottaa biokaasua. Paikalliset käyttävät biokaasua ruoanlaittoon avotulen sijasta, mikä on ympäristöystävällisempää. Tästä syntyvät päästövähennykset myydään Finnairin asiakkaille.
Ongelmana tässäkin projektissa on muun muassa se, että todellisuudessa iso osa biokaasua käyttäneistä ihmisistä on lopettanut sen käytön. Lisäksi biokaasulaitoksia käyttävät kyläläiset eivät ole saaneet heille projektissa luvattuja rahoja. Tämän ohella lisäisyyden kriteeri ei projektissa täyty, sillä kuten dokumentissa todetaan, on Intiassa on käytetty biokaasua 80-luvulta lähtien, joten sitä käytetään ilman päästöhyvityskauppaakin.
“Jos sen laskee, lentosi päästöt ovat niin suuret, ettei sitä hyvitä edes koko kylän vuoden biokaasun käyttö.”
— MOT:N HAASTATTELEMA INTIALAINEN YMPÄRISTÖANALYYTIKKO
Finnair voi myydä omatunto puhtaana lentoja, ja asiakkaat eivät joudu kokemaan ilmastosyyllisyyttä matkustaessaan lentokoneella paikasta toiseen. Kun hyvinvoivat länsimaalaiset matkustavat, he voivat tehdä sen kepein mielin, sillä samaan aikaan kehittyvissä maissa paikalliset ihmiset keräävät karjan ulostetta pelloilta tehden samalla tyhjäksi suomalaisen keskiluokan hiilijalanjäljen. Suomessa saastutetaan, mutta emme joudu itse likaamaan käsiämme, vaan joku jossain kaukana tekee sen puolestamme ja korjaa jätöksemme.
Mittaamisen, raportoinnin ja lisäisyyden ongelmat
Ongelmia on mittauksessa, raportoinnissa sekä siinä, että hankkeissa on useita välikäsiä. Päästöhyvityksissä hyvityksen ostavan yrityksen ja itse hankkeen välissä voi olla useita yrityksiä ja välittäjiä. Tällöin raportoinnin ja projektin seuraaminen hankaloituu. Esimerkiksi MOT:n käsittelemässä tapauksessa Finnairin päästökompensaatioprojektissa oli mukana Finnairin lisäksi norjalainen CHOOSE-yritys, jolta Finnairin asiakkaat ostavat hiilikrediitit. CHOOSE puolestaan on ostanut krediitit hollantilaiselta välittäjältä (Fair Climate Fund), joka taas on ostanut krediitit intialaiselta ADATS-järjestöltä. ADATS on biokaasulaitos-projektin toteuttaja.
Päästöhyvitysprojekteissa laadun takeena on sertifikaatteja, joiden suhteen on olemassa ongelmallisuuksia. Aiheesta on kirjoittanut myös muun muassa Finnwatch. Haasteena on laadun varmistaminen ja projektien valvonta, jota on hankala toteuttaa. Suomalaiset valtionyhtiön luottavat hiilikrediittien myyjiin ja ovat tietämättömiä projekteihin liittyvistä ongelmista ja lieveilmiöistä.
Kotimaiset hiilensidontaprojektit
Jotkut yritykset ovat päättäneet hyvittää päästönsä kotimaassa. Ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän, sillä tuolloin kuvaan astuu se, että vielä ei ole olemassa sääntöjä sille, mikä katsotaan aidoksi kompensaatioksi. Tähän liittyy kiinteästi lisäisyys. Se tarkoittaa sitä, että päästövähennystä ei olisi tapahtunut ilman päästövähennyshanketta. Päästövähennyksen on oltava lisäinen, eli sillä on oltava aito vaikutus.
Haasteita tuottaa myös kaksoislaskennan ongelma: valtiot, jotka ovat sitoutuneet Pariisin ilmastosopimukseen ovat velvollisia raportoimaan YK:lle päästöistään sekä hiilensidonnastaan. Tuolloin esimerkiksi kaikki Suomen rajojen sisällä tapahtuva hiilensidonta lasketaan Suomen, eikä projektin toteuttaneen yrityksen nimiin. Ongelma on puhtaasti poliittinen, mutta ei kuitenkaan estä päästöhyvitysprojektien toteuttamista Suomessa.
Poliittisista ongelmista huolimatta päästöhyvityshankkeet ovat Suomessa täysin toteutettavissa niin laadun kuin luotettavuuden osalta.
Kärjistäen voidaan sanoa, että mitä kauemmaksi yritys siirtää omien päästöjensä hyvityksen, sitä vaikeampi sen on havaita teon aitoja vaikutuksia. Vielä kärjistetymmin vertauskuvallisesti ilmaistuna: ei rikoksista syytettynä oleva henkilökään saa valita suorittavansa rangaistustaan maassa, jossa tuomion täytäntöönpanoa ei voida valvoa tai todentaa. Jos rikkoo lakia Suomessa, joutuu kantamaan asiasta vastuun Suomessa. Eikö samaa periaatetta tulisi noudattaa myös päästöhyvitysten suhteen tai ainakin huolehtia, että vastuu tulee kannettua? Vastuullisuus on tässä avainasemassa; päästöhyvityksiin ryhtyvän yrityksen tulee huolehtia projektin luotettavuudesta.
Yritysten vertaaminen rikoksentekijöihin ei toki ole täysin ongelmatonta, sillä monesti tarkoituksena on toimia vastuullisesti. Ehkä toimivampi vertauskuva asiaan liittyen olisi ajatella HR-toimintaa, joka toteutetaan aina paikallisesti. Henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen liittyviä asioita ei voi hoitaa tuhansien kilometrien päästä – varsinkaan, jos ei ole mitään keinoa seurata HR-työn tuloksia.
Yritysten päästöhyvityshankkeiden taustalla vaikuttaa aito halu tehdä hyvää, mutta asiaa vaikeuttaa se, että päästökompensaatioissa piilee suuria ongelmia, joista palvelua ostavat firmat eivät aina ole tietoisia. Viherpesua välttääkseen on yrityksen oltava valmis aidosti vastuulliseen toimintaan sekä itsenäiseen tiedonhankintaan.
Lähteet:
